Kolme vuosikymmentä Peltimyllyä Haukiputaalla

Peltimylly sai uudet omistajat viime vuoden lopulla, kun Pauli Penttilä ja Esa-Pekka Vauhkonen tarttuivat ohjaksiin.

Esa-Pekka Vauhkonen ja Pauli Penttilä haluavat panostaa tulevaisuudessa entistä enemmän vastuullisuuteen. Kuva: Anu Kauppila.

Viime lauantaina Haukiputaan Annalankankaalla sijaitsevan Peltimyllyn pihaalueella tuoksui makkara, ja pomppulinna oli valmiina ottamaan lapset vastaan. Peltimylly sai uudet omistajat viime vuoden lopulla, kun Pauli Penttilä ja Esa-Pekka Vauhkonen tarttuivat ohjaksiin. Yrittäjät halusivat muistaa yrityksen pitkää taivalta ja tavata paikallisia lauantain juhlatapahtumassa. Tarjolla oli kuuman makkaran lisäksi arvontaa sekä heidän toimittajansa Ruukki oli esittelemässä myös heidän toimintaansa.

– Onhan se hienoa, että yritys on ollut toiminnassa jo kolme vuosikymmentä. Edellinen omistaja Pekka Qvist ja yrityksen perustaja Matti Mylly tulevat ehkä myös käymään, Vauhkonen kertoi.

– Halusimme järjestää juhlat, joihin kaikki ovat tervetulleita ja samalla tuodaan vähän omaa naamamme ja toimintaamme paikallisille tutuiksi. Odotan, että pääsisimme keskustelemaan paikallisten kanssa, Penttilä lisäsi.

 

Omistajavaihdoksen jälkeen töitä on riittänyt ja mennyt talvi oli hyvä. Molemmat Vauhkonen ja Penttilä työskentelivät pitkään Peltimyllyssä ennen yrittäjyyttä, ja se toi mukanaan omat haasteensa omien paikkojen löytämisessä.

– Tietenkin se oli koko työporukalle hieman erikoinen tilanne, ja meillä on mennyt aikaa totutellessa uuteen tilanteeseen. Mekin haimme roolejamme, mutta aika luontaisesti minä istuin koneen ääreen hoitamaan hallinnollista puolta ja Pauli sitten vastaa työnjohdosta, Vauhkonen sanoi.

Molemmat yrittäjät ovat ajoittaisesta yrittäjyyteen kuuluvasta stressistä huolimatta tyytyväisiä yrittäjyyteen. Toiselle työn tekemisen sijaan he ovat nauttineet siitä, kun saavat tehdä töitä nyt itselleen sekä mahdollistaa työtä muille. Alussa he saivat konsultointiapua tarvittaessa Pekalta.

– Itselleen tekeminen motivoi todella paljon ja pidämme vastuusta. Yrittäjyys ei ole normaalia 7–16 työtä vaan kyllähän se etenkin alussa oli mielessä koko ajan. Nykyään osaamme erottaa vapaa-ajan työstä jo hieman paremmin, yrittäjäkaksikko tiivisti.

”Yrittäjyys ei ole normaalia 7–16 työtä vaan kyllähän se etenkin alussa oli mielessä koko ajan.”

Paikallisuus ja Haukiputaalla toiminnan jatkaminen on yrittäjäkaksikolle erittäin tärkeä aspekti. He tietävät, että Peltimyllyllä on alueella pitkät perinteet ja he kertovat omistajanvaihdoksen tulevan edelleen osalle asiakkaista yllätyksenä. Kemijärveltä kotoisin oleva Vauhkonen kertoi pitävänsä Haukiputaasta erityisesti, koska se muistuttaa paljon kotiseutua.

– Ostamme itse myös kaiken mahdollisen muilta paikallisilta toimijoita ja haluamme tukea alueen yrittäjiä, Vauhkonen lisäsi.

Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva yritys tarjoaa palveluita niin yrityksille kuin yksityisillekin. Isoimmat työmaat ovat tällä hetkellä OYS:n sairaalatyömaa ja Oulun kaupungintalon kuparikattotyö. Vaikka asiakkaista noin 70 prosenttia onkin yrityksiä, yritys palvelee myös yksityisten uudis- ja entisöintikohteita. Tulevaisuudessa kaksikon tarkoituksena on kehittää toimintaa ja laajennusmahdollisuudet ovat mielessä.

– Olemme ottaneet kierrättämisen haltuun ja panostamme enemmän vastuullisuuteen. Olemme myös investoineet uusiin laitteisiin verstaan puolelle ja haluamme hieman modernisoida toimintaa. Haukiputaalta emme ole lähdössä mihinkään, vaan jatkossakin työpaja tulee olemaan täällä, yrittäjät sanoivat.

 

Yhdessä yrittäminen on toiminut heillä hyvin ja heitä helpottaa tietää, että toisen kanssa pystyy keskustelemaan ihan mistä vain. Firman puhelin kulkee jatkuvasti mukana, mutta välillä sekin on pakko laittaa hetkeksi äänettömälle ja sivuun.

– Teen mindfulness-harjoituksia ja Esa-Pekalla kello ilmoittaa, kun pitää hidastaa. Silloin täytyy osata ottaa hetki omaa aikaa ja laittaa puhelin syrjään, Penttilä sanoi.


Jaa sivu eteenpäin

Lisää yritystarinoita