Yhdessä tekemällä saadaan paljon hyvää aikaan

Markku Kohonen on valittu Vuoden haukiputaalaiseksi.

Haukiputaalla on vallinnut kautta aikojen hyvä yhdessä tekemisen henki, sanoo Markku Kohonen.

Haukiputaan Yrittäjät on valinnut Markku Kohosen Vuoden 2023 haukiputaalaiseksi. Haukiputaan Yrittäjät valitsee Vuoden haukiputaalaiseksi henkilön, joka on toiminut Haukiputaan yhteiseksi hyväksi ja on positiivisella asenteellaan esimerkkinä muille. Kohosen valinnassa painotettiin erityisesti työtä lasten ja nuorten hyväksi. Huomionosoitus ojennetaan perinteisesti Haukipudaspäivien markkinoilla Jatulissa lauantaina 11.11.

Viime kesänä 60 vuotta täyttänyt Markku Kohonen on Haukiputaan Pallon puheenjohtaja ja hänet tunnetaan toimeliaana tekijänä monista yhteyksistä ja yhdistyksistä kuten LC Haukiputaan aktiivina.Kuultuaan valinnasta Vuoden haukiputaalaiseksi Kohonen kertoo olleensa yllättynyt ja vähän hämillääkin.

– Aloin miettiä, olenko tällaisen arvokkaan tunnustuksen ansainnut, mutta totta kai huomionosoitus tuntuu mukavalta ja kannustavalta!

Kohonen kertoo olleensa koko ikänsä vapaaehtois- ja talkootyön kannattaja ja touhuaa myös itse mielellään monessa mukana.

– Haukiputaalla on kautta aikojen vallinnut hyvä yhdessä tekemisen henki ja tähän joukkoon on mukava kuulua, kiittelee Kohonen.

– Olen itse aikoinaan voinut osallistua moniin harrastuksiin, jotka olivat vapaaehtoisten aktiivisten paikallisten toimijoiden ansiota. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että haluan itsekin auttaa ja jakaa hyvää, kun minulla on siihen mahdollisuus.

Tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän Haukiputaan Pallon puheenjohtajana Kohonen aloitti 2019 oltuaan sitä ennen vuodesta 2017 varapuheenjohtajana. Hän oli jäänyt eläkkeelle Virpiniemen merivartioaseman päällikön tehtävistä vuotta aiemmin, jonka jälkeen piti “huilivuoden” omakotitalon remontin parissa. Kun alkoi tulla pyyntöjä puheenjohtajaksi, olihan tehtävään tartuttava. Luottamustehtävän ohella hän hoitaa osaltaan myös seuran toiminnanjohtajan tehtäviä.

Eläkeelläkään ollessa ei ole ollut tekemisen puutetta, vaan kiirettä on piisannut.

– Niin se vaan on, että HauPa on ajatuksissa ykkönen, kun tekemiset on laitettava järjestykseen, summaa Kohonen. Takana seuralla ei ole mikään helppo jakso koronavuosineen, mutta siitä on selvitty, ja edessä on paljon uusia kehittämiskohteita.

HauPan remmiin hän liittyi jo toistakymmentä vuotta sitten omien poikien jalkapalloharrastuksen myötä ja valmentajana. Omiin nuoruusvuosiinkin jalkapallo kuului muiden urheilulajien kuten jääkiekon, koripallon ja hiihdon ohella.

Urheiluseurassa kuten harrastuksissa yleensäkin syntyy elämänmittaisia ystävyys- ja kaverisuhteita sekä perheiden ja yli sukupolvirajojen ylittävää yhteisöllisyyttä. HauPassa on yli 800 rekisteröityä pelaajaa ja jalkapallo yhdistää toimijoita ja tukijoita ikähaarukassa 2–80 vuotta.

Haukiputaan Yrittäjät valitsee Vuoden haukiputaalaiseksi henkilön, joka on toiminut Haukiputaan yhteiseksi hyväksi ja on positiivisella asenteellaan esimerkkinä muille.

Tällä hetkellä kannetaan yleisesti huolta lasten ja nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Markku Kohonen uskoo, että mieluisa tekeminen kiinnostavan asian parissa urheilu- tai muissa harrastuksissa ystävien ja kavereiden kanssa on yksi ratkaisu ongelmaan.

– HauPa-hallin vihkiäisissä vuonna 2000 Suomen Palloliiton pääsihteerin Pertti Alaja totesi, että HauPa-halli on Haukiputaan suurin nuorisotila. Tämän voiedelleen allekirjoittaa. Hau-Pa halli kokoaa viikossa noin 1000 kävijää.

Haupan tavoitteellinen työ on noteerattu laajemminkin, sillä seuralla on Olympiakomitean myöntämä Tähtiseura-status lasten ja nuorten sarjassa ja ensimmäisenä pohjoissuomalaisena seurana myös aikuisten sarjassa. Suomen Palloliitto palkitsi HauPan pohjoisen alueen vuoden seurana 2022.

– Kiitos kuuluu erinomaiselle esikunnalle eli vastuulliselle ja sitoutuneelle johtokunnalle, valmennus- ja junioripäälliköille, valmentajille ja kaikille seuran puolesta eri tehtävissä toimiville sadoille vapaaehtoistyöntekijöille sekä tietenkin kaikille HauPan pelaajille, kiittää Kohonen.

HauPan toimintaperiaatteet ja arvot ovat yhteisöllisyys, peli-ilo, liikkumisen riemu ja tavoitteellisuus. Jokainen on tervetullut pelaamaan seuraan ruohonjuuritasolta lähtien, mutta myös tavoitteelliseen nousuun on mahdollisuudet. Seuralla on valmentajineen merkittävä tehtävä myös kasvattajana. Valmentajat käyvät Palloliiton koulutusputken ja myös jokainen pelaaja allekirjoittaa yhteiset säännöt, joihin kuuluvat esimerkiksi hyvät tavat ja toisten huomioiminen. Kiusaamiseen on nollatoleranssi.

Markku Kohonen tunnetaan hyvänä organisaattorina jo työuransa puitteista. Tekemällä itse voi näyttää esimerkkiä, mutta tehtäviä on hyvä osata myös delegoida ja antaa vastuuta muille. Työ Rajavartiolaitoksen johtotehtävissä maalla ja merellä edellytti tiivistä yhteistyötä viranomaisten, 3. sektorin ja sidosryhmien kanssa.

Reaktioherkkyyttä vaadittiin yllättävissä tilanteissa kuten meripelastustehtävissä. Virkaurallaan Kohonen toimi myös Rajavartiolaitoksen yleisjohtajana pakolaiskriisin aikana Tornion rajalla 2015–2016, jolloin Suomeen tuli rajan yli jopa satoja turvapaikanhakijoita päivässä. Vaikeistakin tilanteista selvitään hyvällä yhteistyöllä myös siviilielämässä.

Hyväntekeväisyyttä ja musisointia

LIONS-toiminta on Markku Kohosen sydäntä lähellä nuorten Leo-vuosista lähtien. Haukiputaalla järjestettiin 2008 kansainvälinen nuorisoleiri, jonka ohjelmapäällikkönä Kohonen sai toimia. Hänen ideastaan perustettiin myös Musacorner Jatuliin. Kohonen muistaa tehneensä seikkaperäisen esityksen kunnalle Jatulin tilan saamisesta käyttöön nuorten musisointiin ja LC Haukiputaalle soittimien ja äänityslaitteiden kustantamiseen.

Musacorner toimii edelleenkin Jatulissa nuorisotilojen yhteydessä tarjoten tilan ja välineet nuorten soittotreeneihin. Monet haukiputaalaiset nuoret ovat saaneet harrastaa paikassa ja jotkut ovat saaneet jopa sysäyksen musiikilliselle uralle. LC-Haukipudas on vastikään päivittänyt laitteistoa, mutta alkuperäisiä välineistöä on edelleen käytössä.

LC Haukiputaassa myös sihteerin tehtäviä hoitava Kohonen kertoo, että klubi kerää erilaisilla aktiviteetilla varoja hyväntekeväisyyskohteisiin. Erityissuojeluksessa ovat nuoret, vammaiset ja sotaveteraanit. Klubi lähettää nuoria myös maailmalle nuorisovaihtoon. Odotettu tapahtuma on esimerkiksi vammaisille suunnattu virkistyspäivä, joista viimeisin oli Nyymannissa järjestetty Kevätkeikaus.

Äskettäin lionit ovat valmistaneet talkoilla satoja purkkeja sinappia, joiden myyntitulot ohjataan avustuskohteisiin.

Kohonen on ollut myös innokas musiikin harrastaja koko ikänsä instrumentteinaan kitara ja piano. Laulumieskin hän on, ja lisää pontta laululle antoi aikoinaan nuorisokuoro. Kavereiden kanssa koottiin nuorena Feebles-bändi, joka sai harjoitella Jatulissa ja esiintyä diskossa ja koulujen hipoissa. Tanssikeikoillakin käytiin myös muun muassa Samantassa.

Ympyrä sulkeutui syksyllä HauPan viettäessä 30-vuotissynttäreiden iltajuhlaa Kerholassa. Kohonen tarttui mikkiin ja kitaraan ja pääsi verestämään muistoja vuosikymmenten takaisesta Feeblesin Kerholankeikasta.

– Sanotaan, että jokaisella pitäisi olla takataskussa mieluisa harrastus vanhemman iän iloksi, niin minulla se varmastikin on musiikki. Metsästysharrastus on nykyisin jäänyt muiden kiireiden jalkoihin, mutta sitäkin useammin musisointi on mielessä, summaa Vuoden haukiputaalainen.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia