Kontakteja ja kuulumisia yhteisellä aamiaisella

Haukiputaan Yrittäjien aamupalalle osallistui ennätysmäärä 36 yrittäjää Valtakunnallisena Yrittäjien päivänä 5.9. Mukaan yrittäjäyhdistys oli kutsunut kaikkia, ei vain jäsenyrityksiä, tehdäkseen toimintaansa tutuksi.

Haukiputaalaisia yrittäjiä kokoontui yhteiselle aamiaiselle Samanttaan Yrittäjien päivänä. Puheenjohtaja Seppo Pekkala toivoo yrittäjäyhdistyksen jäsenmäärän karttuvan ja uudet yrittäjät tervetulleiksi mukaan yhteiseen toimintaan. Kuva: Auli Haapala

Monet paikalla olleet kertoivat yrittäjäyhdistykseen kuulumisen tarjoavan mahdollisuuksia tavata arjen kiireiden keskellä muita yrittäjiä, verkostoitua, osallistua koulutuksiin ja virkistäytyä yhdessä.

Yhteisen aamupalan äärellä vaihdettiin ajankohtaisia kuulumisia. Haukiputaan Yrittäjäyhdistyksessä on jäseniä noin pari sataa. Määrä on hieman laskenut, ja tavoitteena onkin kasvattaa jäsenmäärää edelleen, sanoi Haukiputaan yrittäjien puheenjohtaja Seppo Pekkala. Haukiputaalla on yrityksiä liki 1 400.

Pahimmasta koronakurimuksesta on toivon mukaan selvitty, mutta uutta huolta aiheuttavat vallitseva maailmantilanne ja kallistuvan energianhinnan vaikutukset kustannuksiin ja hintoihin.

Aamiaisvieraaksi saapui johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä. Sote-uudistus ja ensi vuoden alussa aloittavat hyvinvointialueet herättivät vilkasta keskustelua. Miten paikalliset ja pienemmät yritykset pääsisivät tarjoamaan ja kilpailuttamaan palvelujaan, kun mahdollisuudet näyttävän keskittyvän suurille yrityksille ja julkisomisteisille toimijoille? Yrittäjät pyrkivät vaikuttamaan käytäntöihin ja päätöksentekoon niin paikallisyhdistysten kuin valtakunnallisen yrittäjäjärjestön kautta.

Yhteinen asia on myös yrittäjien eläkelakia koskeva YEL-uudistus, jonka sisältöön on vaikutettu. Haukiputaan yrittäjien tavoitteena on parantaa Haukiputaan brändiä ja lisätä paikallisten yritysten näkyvyyttä, jota varten ollaan kehittämässä ja luomassa omaa uutta verkkosivustoa.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia