Haukiputaan Yrittäjien vuosi 2022
Kuten monelle muullekin järjestölle, Haukiputaan Yrittäjille on muodostunut melko vakiintunut vuodenkierto tapahtumineen ja kokouksineen. Joka vuosi kehitetään tai järjestetään kuitenkin jotain uuttakin.
Haukiputaan Yrittäjät ry:n perustehtävä on olla elinkeinopoliittinen etujärjestö. Sen tehtäviin kuuluu valvoa yrittäjen ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia etuja. Yrittäjäyhdistyksen jäsenmääräksi on vakiintunut noin 200 jäsentä. Yhdistys juhli 40-vuotisjuhliaan vuonna 2019.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimi vuonna 2022 Seppo Pekkala ja varapuheenjohtajina Heikki Luhtanen sekä Pasi Kropsu. Yhdistyksen sihteeri on ollut Jonna Kurvinen. Rahastonhoitajana toimi Johanna Rahkala sekä somevastaavana Katja Luhtanen. Hallituksena muut jäsenet olivat vuonna 2022 Janne Apukka, Helmi Tyykiluoto ja Markku Ojala.
Suurelle yleisölle Haukiputaan Yrittäjien järjestämistä tapahtumista näkyivät viime vuonnakin erityisesti Haukiputaan joulunavaus sekä Vuoden haukiputaalaisen sekä Vuoden Yrittäjän nimeäminen. Yhteistyössä Rantapohjan kanssa yhdistys teki kaksi numeroa Haukipudas Yrittää -lehteä.
Vuoden 2022 yritykseksi valittiin kellolainen pitopalveluyritys Patarouva. Perusteluina oli, että yrittäjät Kaisa ja Irma Pietilä ovat selvinneet vaikeat koronavuodet ja heillä on takana pitkä ja ansiokas ura. Pitopalvelu on toiminut 26 vuotta palvellen Kellossa, Haukiputaalla ja lähiseudulla. Yrittäjät ovat tehneet myös pyyteettömästi hyväntekeväisyyttä esimerkiksi ukrainalaisten hyväksi.
Vuoden haukiputaalaiseksi valittiin jääkiekkoilija Sakari Manninen, joka ratkaisi Suomelle ja Leijonille MM-kullan vuoden 2022 jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa. Valintaa perusteltiin myös sillä, että Haukiputaan Ahmojen kasvatti Manninen on nostanut Haukipudasta maailmankartalle ja on monen lapsen ja nuoren esikuva. Sakari Manninen muistaa mainita aina eri yhteyksissä kotipaikkansa Haukiputaan ja Kellon. Vuoden haukiputaalainen on valittu vuodesta 1993 lähtien.
Vuoden 2022 aikana Haukiputaan Yrittäjät järjestivät luonnollisesti myös erilaisia erityisesti yrittäjille tarkoitettuja tapahtumia. Tällaisia olivat esimerkiksi yrittäjille ja yrittäjäyhdistyksen jäsenyydestä kiinnostuneille tarkoitetut aamupalatilaisuudet.
Erikseen voi mainita esimerkiksi 5.9. pidetyn tilaisuuden, missä vieraana oli BusinessOulun edustajia. Viime vuonna yrittäjäyhdistyksessä oli myös käynnissä Haukipudas-brändin, logon ja sloganin sekä nettisivujen suunnittelu yhdessä mainostoimiston kanssa.
Haukiputaan Yrittäjät ry on Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät -aluejärjestön paikallisyhdistys.
Jaa sivu eteenpäin